• Citynoita

Yhdeksän kuukauden "Anger Management". Ihana, lihava raskaus!

Updated: Nov 17, 2019

Reilu viikko laskettuun aikaani ja yhdeksän kuukauden piina on ohi. Ehkä. Todellakin, tämä on ollut raastavaa piinaa. Vauva-lehden Marraskuun lehdessä poseeraan Upeat odottajat-osiossa kuin kuningatar konsanaan, mutta koko aikana en ole kokenut hehkuneeni. Hymyn takana on ollut erittäin kiukkuinen hormoonihirviö.


Mun on ollut hyvin vaikeaa tulla toimeen vartaloni uuden ulkonäön kanssa. Sen hyväksyminen on ollut joka päiväinen työnaihe. Toisinaan olen jopa itkeä pillittänyt ja päätynyt piilottelemaan neljän seinän sisällä ihmisiä. Toisina päivinä taas elefantinturvotus jaloista on hävinnyt, olen kiskaissut rakastamani korkkarit jalkaan ja rinta rottingilla käynyt esittelemässä valtavaa ruhoani keskustan kaduilla. Kuin pääni olisi muuttunut maanis-depressiiviseksi kehoni suhteen. Valtaosan ajasta olen kuitenkin sitä inhonnut. Suorastaan vihannut.

Ulkonäkö on ollut aina mulle tärkeä asia. Haluan näyttää hyvältä ja huolitellulta. On todella helppo huomata, milloin mulla ei ole asiat hyvin. Mielialani näkyy heti ulkonäössani. Joko liikapainona tai nuhjuisuutena. Jos näet mut lenkkarit ja golleget jalassa ihmisten ilmoilla, voit olla varma, että olen masentunut


Joka talvi mulle tulee n. 5 kg talvikiloja, joita en ole koskaan stressannut, koska ne ovat poistuneet itsestään keväällä. Tulin raskaaksi Helmikuussa ja toisin kävi. Kilot jäivät ja saivat kavereita. Ensimmäiset kolme kuukautta olin kuoleman väsynyt sekä raskaushormonien, että sairaalan puolelta hoitamatta jätetyn kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Mulla on siis lääkitys siihen ollut vuosia ja raskaus usein pahentaa vajaatoimintaa, jos sellainen entuudestaan on. Verikokeet otettiin, mutta vajaatoiminnan puolelle pompsahtaneita arvoja ei huomioitu lisälääkityksellä. Asuin vielä keväällä Tallinnassa, Virossa ja jälkikäteen on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa terveydenhuollosta siellä. Onneksi otettuani Suomeen yhteyttä saatiin lääkitys kohdilleen ja vireystasoni alkoi koheta. Ensimmäinen kolmannes ehti kuitenkin mennä lähestulkoon itkiessä, nukkuessa ja syödessä. Vajosin masennukseen tuona aikana (lue kilpirauhasen vajaatoiminnan yhteydestä masennukseen täältä: ), joka alkoi väistya kohonneiden arvojen myötä.


Tupakoinnin lopettaminen on yksi isoimmista syistä lihomiseen. Voin sanoa, että ei ne halut mihinkään häviä. Joka kerta, kun haluat laittaa sen savukkeen suuhun, menee sinne jotain muuta. Vielä nytkin, monen kuukauden jälkeen, himoitsen savukkeita.

Mulla on ollut sosiaalisesti hyvin vilkas viikonloppuelämä ja yht'äkkiä istunkin kotona vetämässä jäätelöä nassuun yömyöhään. Olen syönyt väsymykseen, tylsyyteen, ajoittaisiin masisteluihin ja stressiin. Ja kyllä. Näkyyhan se. Mun on ollut aivan turha edes miettiä laihduttamista tai ruuan tarkkailua. Olen 34 -vuotias ja kokeillut niin monet laihdutuskuurit ja jopa ravintoterapeutit sekä PT:t ja tiedän, miten pääni ja kroppani toimii. Mun ainoa toimiva keinoni laihduttaa on paastopäivät ja sitä en raskaana ole voinut tehdä. Ruuanhimo on täysin hallitsematonta ja asiaa ei auta se, että todella moni ennen mielihyvää tuottaneet asiat ovat nyt boikotissa. Ne ovat korvautuneet ruualla.


Onkohan mulla vielä kokonaan ruskeat rinnat? Kookospallot ilman karvoja.

Vartalooni on kertynyt raskauden aikana paljon nestetta, joka saa selluliitin näkymään kivoina muhkuroina. Rinnat ovat tietenkin kasvaneet ja itse voin sanoa, että pidän pieniä rintoja kauniina. Suuret rinnat itsellä ahdistavat. Nännit ovat saaneet aivan uuden tumman kahvipavun sävyn ja ne ovat valtavat. Nänninpiha laajenee laajenemistaan. Onkohan mulla vielä kokonaan ruskeat rinnat? Kookospallot ilman karvoja. Jos häpyhuulet olivat ennen mandariinin siivun kokoiset, nyt ne ovat appelsiinin siivut. Alapää on niin turpea, että pyörällä ajaminen kesällä sattui. Pissat saattaa lirahtaa housuun, kun rakko ei enää ole mun vaikutusvallan alainen. Luojan kiitos kärsin raskausajan ummetuksesta, muuten varmaan peräkin antaisi periksi.


Itseinho omaa vartaloa kohtaan on välillä ollut todella suuri. Välttelen peilejä. Jopa koskettamista. Kesälla olin ystäväpariskunnallani Jossulla ja Kentsulla käymässä. Kentsun tullessa tervehtimään, en noussut tuolistani ylös halaamaan. Istuin lamautuneena ja huomasin puristavani tuolin reunoja. Kentsu ihmetteli, enkö nyt nouse ylös ja halaa. Halasin, mutta mietin samalla, miltä valtava ruhoni ja ihrani tuntuu. Koskettaminen ei tuntunut hyvältä.


Kunhan tulee terve lapsi. Turhia tällaiset hömpötykset. Minun pitää unohtaa itseni raskauteni ajaksi ja olla vain kasvualusta uudelle elämälle. Tiedoksi, asun edelleen tässä vartalossa vaikka se onkin nyt jonkun toisenkin koti. Minulla on edelleenkin oikeus hyväksyä sen ulkomuoto tai olla hyväksymättä. Haluan, etta lapseni syntyy terveenä ja siksi olen tehnyt valintoja, jotka ovat lapselle hyväksi, mutta itse olen kärsinyt. Olen laittanut lapseni hyvinvoinnin omani edelle. Mulla on oikeus silti tuntea, kuin tunnen. Se ei vähennä lapsen tärkeyttä tai rakkauttani hänta kohtaan. Päinvastoin!


Sitten tullaan ehkä vaikeimpaan asiaan raskaudessa. Nimittäin mielenterveys. Vain pari, kolme viikkoa sitten ajattelin,että en tiedä, kuinka kauan enää jaksan, ennen kuin pimahdan aivan lopullisesti.


En ole koskaan eläissäni vihannut niin paljon ihmisiä, kuin tänä aikana.

Elämäni ensimmäinen käyttämäni ehkäisyvalmiste sisälsi enimmäkseen Keltarauhashormonia eli progesteronia, jota myös istukka tuottaa. Kahden viikon päästä aloittamisesta olin raivohullu. Kirjaimellisesti. Pillereiden syönti piti lopettaa välittömästi ja vaihtaa estrogeenia enemmän sisältäviin. Raskaus siis totta kai laukaisi taas saman raivopää-efektin. Asiaa ei ole auttanut kuukausien unettomuus. Lähes alkuraskaudesta asti mulla on ollut yöllinen ongelma. Päivän aikana kroppaan kertyneet nesteet ovat poistuneet yön aikana, joka on tiennyt joka öisiä pissaralleja. Keskimäärin vessassa on saanut juosta n. 5 kertaa yossä. Monesti useamminkin. Ylösnouseminen ja vessaan haparoiminen keskeyttää unen ja kun näin tapahtuu useamman kerran yössä, en ole nukkunut yhtämenoon tuntia, kahta enempää moneen kuukauteen. Voitte kuvitella, mitä useamman kuukauden unettomuus tekee ihmispsyykkeelle! Niinpä siis tämä, sekä hormoonihulluus on kombo, joka saa kenen tahansa pelkäämään oman mielenterveytensä puolesta. En ole koskaan eläissäni vihannut niin paljon ihmisiä, kuin tänä aikana. Mulla ei ole riittänyt kärsivällisyyttä kenellekään eikä millekään.

Sen sijaan fyysinen kuntoni on ollut hyvä. Olen pystynyt liikkumaan ja olen säästynyt kivuilta ja säryiltä. Tai no, onhan todella turvonneet jalat kipeät ja välillä alaselkä on kipuillut, mutta en ole antanut niiden haitata. Olen kävellyt paljon ja aivan samaan riuskaan vauhtiin, kuin ennenkin. Valtavan kehon saaminen ylös sängystä ja liikkelle on vaikeaa, mutta vauhtiin päästyäni, olen oikea vauhtikasa. Vaikka olen ollut välillä todella väsynyt, edellä mainittujen ongelmien lisäksi hemoglobiinitkin ovat olleet todella alhaiset, olen pyrkinyt vain touhuamaan ja tekemään asioita kehollani.

Viimeiset pari viikkoa mielialani on ollutkin sitten super hyvä! Istukan toiminta alkaa heikkenemään lähestyessä synnytystä, joka vaikuttaa hormonitoimintaan. Pissarallit ovat vähentyneet n. kolmeen yössä, joka on tuonut paremmat yöunet. Vihdoin olen ollut taas oma itseni ja ollut aidosti onnellinen ja tyytyväinen! Hyväksyn oman vartalonikin jo toisella tavalla. Aamulla pukiessani rintaliivejä päälleni, katselin valtavia kahvipapu-nännejäni ja mua nauratti. Oikeastaan monelle asialle vartalossani olen pystynyt nyt nauramaan. Nämä nyt vain ovat osa raskautta. Ehkäpä se niin suuri itseinho olikin paljolti hormoonien ja väsymyksen tuomaa masennusta ja pahaa mieltä. Onhan sitä painoa tiputettavana, kun vauva syntyy, mutta olen ehkä armollisempi itseäni kohtaan nyt. Jos olen jo melkein yhdeksän kuukautta vetänyt legginseillä, niin ehkä jaksan pari kuukautta vielä, kun elän vauvahurmosta.


Sairaalalaukku on valmiina pakattuna ja kaikki on valmista vauvaa varten kotona. Viikkoja 38+4 ja vaaka näyttää 92 kg. Huomasin juuri, että molempiin ulkoreisiini on muodostunut isot mustelmat. Olenkin viime aikoina huomannut, että niihin on nukkuessa sattunut. En osaa nukkua selälläni, joten kyljellään nukkuminen on tuonut painon reisien päälle ja se on ollut pitkäkestoisesti liikaa iholle .


Jotenkin ajatus valmiiksi lääkepössyissä olevasta tuoreesta nökäreestä ei tunnu hyvältä.

Mulla ei ole ollut lainkaan harjoitussupistuksia, mutta vauva on laskeutunut ja siis lähtövalmis. En odottele synnytystä, vaan pyrin olemaan liikkeella ja touhuamaan, kuin ennenkin. Beebi (vauva viroksi) tulee, kun tulee. En halua myöskään ajatella synnytystä juurikaan etukäteen. Olen kirjoittanut toiveeni sitä koskien lomakkeelle, mutta sehän on täysin hallitsematon tapahtumien sarja. Olisi aika hullua laittaa sen suhteen vaatimuksia tai odotuksia. Toivon, että pystyn synnyttämään alateitse ja mahdolllisimman luomuna. Tälla tarkoitan, että kirjasin, etten halua Epiduralia ja kipulääkitystä vältetään niin pitkään, kuin mahdollista. Jotenkin ajatus valmiiksi lääkepössyissä olevasta tuoreesta nökäreestä ei tunnu hyvältä. Mulla on korkea kipukynnys, vahva ja terve kroppa ja uskon, että niillä mennään pitkälle. Tilanne on kuitenkin aivan uusi, joten ehdottomasti olen valmis ottamaan kivunlievitystä, jos henkilökunta kokee sen olevan välttämätöntä tai kivut ylittävät oman sietorajan. Käytän usein lausetta "Viisas ihminen osaa muuttaa mielipidettään" ja se pätee tähänkin.

Nyt kun olen onnellinen ja energinen, voisihan sitä olla vaikka vielä pidempäänkin raskaana. On se kuitenkin aika päästä näkemään, millainen pikku möttiainen sieltä tulee.


Blogini ei tule olemaan mikään Kardashian-blogi, enkä tule kirjoittelemaan sieviä, söpöjä tekstejä jatkossakaan. Maailmassa on tarpeeksi kiiltokuva-bloggareita ja en aio olla yksi heistä. Toivottavasti tavataan taas!


Terkuin,


Johanna


140 views
  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White YouTube Icon

© 2019  Citynoita All rights reserved.