• Citynoita

Energiahoidot - uskoa vai ei?

Updated: Jun 25, 2019

Energiahoidot on mulle hieman kyseenalainen homma. Uskon kylläkin siihen, että meissä oleva energia esim. siirtyy kuoleman jälkeen jonnekin sekä energiakeskuksien eli chakrojen olemassa oloon. En kuitenkaan osaa sanoa, voiko energiaa olla mahdollista käsitellä . Tai jos on, ajattelisin, että siihen täytyisi olla luontainen lahja tai kyky. Pelkkä kurssin käyminen ei ihan vielä kuulosta riitättävältä .


Sain ensimmäisen kerran energiahoitoa, Reikiä, yli kymmenen vuotta sitten. Silloinen työkaverini oli käynyt Reiki-kurssin ja asia tuli puheeksi. Ostin häneltä tunnin hoidon. Tyopäivän jälkeen hän tuli luokseni ja kahvitteluiden jälkeen hän suoritti hoidon. Makasin sängylläni ja hän kävi käsillään läpi chakrojani. Mukavahan siinä oli makoilla työpäivän päätteeksi, mutta en oikeastaan huomannut mitään. Kuumotusta, kylmää, tunteiden vuoristorataa tai mitään muitakaan mahdollisia hänen ennalta varoittamiamaan hoidon sivuoireita ei ilmennyt.


Seuraavan kerran sain energiahoitoa muutama vuosi sitten. Olin saanut hoitajalta akupunktio- sekä aromaterapiahoitoa, joista oli ollut selkeästi apua. Niinpä sitten, kun hän suositteli minulle reikiä, annoin sille mahdollisuuden. Makoilin hoitopoydällä ja hoitaja alkoi hommiin. En taaskaan oikein saanut mitään fiiliksiä hommasta, vaikkakin rentouduin mukavasti.


Molemmilla kerroilla äitini kertoi, että hänen toisessa jalassaan tuntui, kuin sähkovirta olisi kulkenut edestakaisin.

Itse tiedän energiahoidon perusteet ja olen itse kokeillut antaa energiahoitoa muutaman kerran äidilleni kokeilumielessä . Molemmilla kerroilla äitini kertoi, että hänen toisessa jalassaan tuntui, kuin sähkovirta olisi kulkenut edestakaisin. Muita tunteita hän ei saanut. Kerran myös kokeilin hoitaa käsin ex-poikaystäni sydänchackraa hänen itkiessään. Hän kertoi, että hänelle tuli hyvin seesteinen olo. Sen on kuitenkin voinut aiheuttaa jo pelkästään läsnäoloni. Itse hän kuitenkin oli sitä mieltä, että rauhoittui "omituisella tavalla".


Facebookissa tuli tällä viikolla vastaan erään energiahoitajan ilmoitus. Lukiessani ilmoitusta mulle tuli hauskasti kylmiäväreitä. Hän näytti saaneen positiivista asiakaspalautetta ja ajattelin kokeilla hoitoa. Mulla on ollut jotenkin todella vihainen olo jo hetkenaikaa ja hänen ilmoituksensa mukaan hoito auttaa vapautumaan negatiivisista energioista. Ajattelin, että "Why not".

Hoito tapahtui eilen etähoitona eli sovimme ajan jolloin hän suoritti hoidon ja itse rentouduin kotosohvalla. Samaan aikaan, kun hän alkoi tekemään hoitoa, mulla kulki taas kylmätväreet pitkin vartaloani. Olotilassani en kokenut muita muutoksia. Kiukutti edelleen. Tänään herätessä olo oli ehkä vähän iloisempi, mutta mitään suuren suurta muutosta en huomannut.


Mitä enemmän uskot, sitä vahvemmin aivosi viestittävät kehollesi asioita.


Useat Placebo-testit ovat osoittaneet, että mielemme on todella vahva tyokalu, joka pystyy jopa parantamaan sairauksia. Energiahoitoihin tuleva ihminen uskoo hoitoon, joka edes auttaa hoidon toimivuutta. Mitä enemmän uskot, sitä vahvemmin aivosi viestittävät kehollesi asioita. Niinpä siis hoidot voivat todellakin toimia, eikä niitä pitäisi niin kovasti tuomita.

Itse olen mennyt hoitoihin lähinnä avoimin mielin, joten oma mieleni ja ajatukseni eivät ole päässet vaikuttamaan hoidon toimivuuteen. Toki sanotaan, että yksi hoito ei vielä riitä, vaan niitä pitäisi ottaa kuurina.


En siis tällä kertaakaan vaikuttunut siinä määrin, että voisin uskoa itse hoitajien kykyyn siirtää ja käsitellä energioita. Fiksu ihminen osaa muuttaa mielipidettään. Katsotaan sitten taas uudestaan seuraavalla kerralla.


Jos sulla on kokemuksia energiahoidoista, kommentoi ja kerro. Kuulen mielelläni!


47 views1 comment
  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White YouTube Icon

© 2019  Citynoita All rights reserved.